Kuinka mahdollistaa menestyminen nykymaailmassa – Jaana Utin mukaan

Jaana Utin kirjasta osa 3 luku 4, Vapaa tekemään mitä vaan, referointia ja omia näkemyksiä.

Tottakai valitsin Gigglebug-aiheisen tarinan, eli menestystarinan suomalaisesta Kikattavasta Kakkiaisesta. Tai oikeastaan se on osallinen tarinaan lähinnä esimerkin muodossa. Tarina siitä, kuinka yksittäinen piirtäjä voi luoda hahmon joka alkaa kiinnostaa ihmisiä siinä määrin, että nyt sitä viedään jo ulkomaille Hollywoodiin asti. Lähtökohtana on oma innostus piirtämiseen ja halu saada ihmiset hyvälle tuulelle.

Yksi ratkaisevista tekijöistä on päättäväisyys ja itsensä kehittäminen selkeän päämäärän suuntaan, eli piirtäminen ja sillä saavutettava menestys. Pärjätäkseen on oltava paras alallaan, tehtävä yhteistyötä ja verkostoiduttava. Kun tuote alkaa saada jalansijaa markkinoilla, se kerää huomiota ja toimii puoleensavetävänä eli attraktiivisena soluna, jonne alkaa virrata positiivisia virtauksia, joita se tarvitsee menestyäkseen.

Kansainvälistyminen mahdollistaa laajemman näkyvyyden, monialaista yhteistyötä ympäri maapalloa. Vaaditaan ominaisuuksia, jotka eivät ole ominaisia suomalaiselle, kuten rajata osaamisensa ja olla siinä alansa parhaimmistoa. Osaajat ovat oman alansa parhaita osaajia, yksi ei voi hallita kaikkea osaamista. Jos yhteistyötä tehdään monen henkilön voimin, joista jokainen hallitsee oman alansa, saadaan kyvykäs monialainen porukka.

Pariin otteeseen nousee esiin asia, joka ei kaikille ole itsestään selvä: tehdä jotain, koska rakastaa sen tekemistä. Jos tekee jotain omaksi ilokseen, on todennäköistä, että sitä jaksaa tehdä ja kehittää aivan eri tavalla, kuin pakonomaiseksi muodostunutta asiaa.

Toisaalta luennolla käytiin läpi aihetta “rakastu tekeillä olevaan asiaan”. Jokainen asiakirja, tarjous tai mikä hyvänsä työ olisi oltava itselle tärkeä. Itse käytän termiä “leimaamalla” työ omalla positiivisella energialla. Mitä enemmän tekemisestään pitää, sitä paremmin yleensä tulee viimeisteltyä työn jälki.

 

 

 

 

Leave a Reply