Pohdintoja tulevasta

Olen siirtymässä toisiin tehtäviin digitalistien riveistä. Mutta voisi kuitenkin sanoa, että teen niin vain fyysisesti, sillä henkisesti pysyn edelleen digitalistina. Sillä henkilökohtainen pyrkimykseni on edelleen kehittää taitojani digitaalisella kentällä. Myös sosiaalinen puoli jää toki jäljelle, sillä verkostoitumista on jo tapahtunut. Ja sehän on erittäin tärkeää tässä muuttuvassa maailmassa.

Olemme puhuneet siitä kuinka uden ajan työt voivat olla projektiluontoisia, repaleisia tai niitä voi tehdä mistä käsin tahansa. Ja että uutta työtä voisi, ehkä jopa tulisi etsiä noiden perustelujen mukaisesti. Tarkemminhan tuo on ajattelutapa, jonka kautta työn saannin ja antamisen perusrakenteet muuttuvat tai täytyisi muuttaa.
Ne ovatkin muuttumassa. Se kuitenkin vaatisi myös mielestäni tiettyjä rakeenteellisia muutoksia yhteiskunnallisella tasolle, jotta tietyt epävarmuudet vältettäisiin joita uusi rakenne voi tuoda mukanaan. En kuitenkaan tässä pureudu mahdollisiin ongelmiin, enkä rakenteeseen itseensä, vaan pohdin ajattelutapaa.

Nykyään työn saaminen on haastavaa, töitä ei millään ole kaikille. Varsinkaan sellaista, jota kukin haluaisi tai osaisi tehdä, niin kuin mihin perustuslain mukaan jokaisella on oikeus. Työt ovat repaleisia, koostuvat määräaikaisuuksista tai sijaisuuksista jne. Silti ne voi nähdä uuden ajattelutavan mukaisina. Vaikka työ olisikin paikkaan sidottu ja säännöllisin ajoin tehtävä, mutta se on määräaikainen, sitä voi ajatella projektina. Näin minä näen nyt alkavan työni, se on projekti johon osallistun.

Kuitenkaan mitä tahansa työtä ei mielestäni kannata ottaa, vaan tietenkin sen on palveltava jotain tarkoitusta. Jos työ ei ole itselleen sopivaa, ei sitä kannata ottaa, sillä se ei palvele ketään. Itsensä kehittäminen on aina hyvästä ja henkilökohtaisesti koen, että tuleva työni pitää yllä kykyäni keskittyä yhteen projektiin sen vaatimalla tavalla. Lisäksi se kehittää silmääni tuotteiden laadullisissa asioissa, jota voi soveltaa hyvin monella alalla ja työtehtävissä.
En myöskään voi unohtaa rahaa, jota ilman on hyvin hankala elää osana tätä yhteiskuntaa. Olen myöskin ollut sen verran kauan työttömänä, että ymmärrän sen karun totuuden siitä kuinka pelkkien tukien varassa on lähes mahdotonta elää.
Vaikka kuten olemme todenneetkin, niin raha ei ole ultimaattinen motivaattori, vaikka tässä tilanteessa se on hyvä sellainen. Ne oikeanlaiset motivaattorit on hyvä löytää sisältäpäin.

Se, että ajattelen tämän olevan minulle projekti johon osallistun, auttaa minua näkemään paremmin työni toiselle puolen. Siihen aikaan, kun tiedän sen päättyvän. Siihen minun on keksittävä taas jotain uutta. Tämä ei ole järin mullistavaa, mutta jotkut ihmiset voivat olla sellaisia, että he ajattelevat vain sitä nykyistä hetkeä ja haluavat murehtia tulevaisuutta vasta kun sen hetkinen työ on jo päättynyt. Jos kuitenkin tiedostaa selkeästi milloin projekti päättyy, niin on ehkä helpompi alkaa jo miettimään, että mitä sen jälkeen. Näin minä pystyn myös valmistautumaan paremmin tulevaan.

Työni tulee olemaan melko staattista ja sellaisen työn tekemisessä on myös se puoli, että kun pystyy hoitamaan tehtävän sen vaatimalla tasolla vaivattomasti, pystyy ajatuksiaan ohjaamaan samalla muihin ajatusprsosesseihin. Usein ajatustyöhön menee hyvinkin pitkiä aikoja, mutta jos pystyy hyödyntämään aikaa jota käyttää staattisen työn tekemiseen, niin se aika on pois jostain muualta. Se ei tietenkään saa vaikuttaa tehtävän työn laatuun, nopeuteen tai turvallisuuteen. Mutta ollessaan tarpeeksi harjaantunut työssään voi kyetä siirtämään ajatusprosesseja muihin tärkeisiin kysymyksiin ja tulevaan.

Ajatusten ohjaaminen tulevaisuuteen kun on kuitenkin järkevää. En kuitenkaan kannata liian tarkkaa miettimistä, koska hetkestä pitää nauttia, mutta aina on hyvä hiukan suunnitella tulevaa. Se pitää mielen virkeänä ja sitä pyrkii kehittämään itseään. Ja ehkä sitä kautta pystyy rakentamaan tilanteen, jossa pääsee sujuvasti siirtymään projektista projektiin.

Leave a Reply