Pohjoiskarjalainen vuoden 2018 DIGIKILPAILUN VOITTAJA ON VALITTU

Joensuun Digitalistit ry palkitsivat pohjoiskarjalaisen vuoden DIGITEON 28.09.2018, Joensuun Tiedepuistolla, Louhela-salissa.

Kilpailuun valittiin 15. ehdokasta ja lisäksi äänestäjät saivat lisätä oman ehdokkaan. Kaikkiaan ääniä annettiin 250 kappaletta. Kilpailun voittajaksi valittiin vuoden digiteko, joka on edistänyt digitaalisuutta menestyksekkäästi Pohjois-Karjalan alueella.

Voittajaksi valittiin RoboBisnes – Osaamista ja uutta liiketoimintaa palvelurobotiikasta. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä / Riveria, Karelia-amk. RoboBisnes-hanketta toteuttavat Riveria ja Karelia ammattikorkeakoulu.

Toteuttamisen tukena on suuri määrä niin pohjoiskarjalaisia kuin kansallisia ja kansainvälisiä robotiikka-alan toimijoita. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoa ja osaamista sekä selvittää liiketoimintamahdollisuuksia liittyen
palvelurobotiikkaan. Voittaja sai 31,2 prosenttia annetuista äänistä.

Toiseksi tuli Ilosaarirockin maksuranneke ja kolmanneksi Joen Severi ry -tietotekniikkaa senioreille.
Palkintojen jako suoritettiin ensimmäistä kertaa järjestettävien Digipäivien yhteydessä. Digipäivät järjestettiin Joensuun Tiedepuiston Louhela-salin auditoriossa 28.9 klo 9:00- 16:30.

Ohjelmassa oli mukana mm. puheenvuoroja työn tulevaisuudesta, Pohjois-Karjalan yrittäjien näkemyksiä digitalisaatiosta, esimerkkejä onnistuneista digi-projekteista, arjen käytännöistä ja rahoitusmahdollisuuksista.

Leave a Reply